Ilmestynyt alun perin: PSYKOLOGIA 50 (06): 445-450. Suomen Psykologinen seura. http://www.psykologia.fi
Uuspari. Uusperheen parisuhde ja koulutuksellisen intervention mahdollisuudet sen tukemiseen
Malinen, Vuokko (2015) Lectio Praecursoria
”Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan”, aloittaa Leo Tolstoi romaaninsa Anna Karenina. Väitöstutkimuksessani olen tutkinut sitä, kuinka uusparit voivat hyvin ja ovat onnellisia samalla tavalla, mitä yhteistä heillä on. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tutkin, voidaanko uusparien ja -perheiden ongelmia ennaltaehkäistä. Mikäli voidaan, niin miten, ja mitkä tekijät ovat yhteydessä heidän hyvinvointiinsa ja onnellisuuteensa? Tutkimukseni tavoite on avata tieteellisessä keskustelussa vähälle huomiolle jäänyttä uusparisuhdetta ja sen eri ulottuvuuksia, jotka eri tavoin vaikuttavat itse parisuhteen, mutta myös uusperheen vanhemmuuden ja koko uusperheen toimivuuteen.
Vuoden 2014 virallisen tilaston mukaan Suomessa oli yhteensä 52 207 uusperhettä. Tämä on 9.1 prosenttia kaikista lapsiperheistä. Virallisissa tilastoissa uusperheellä tarkoitetaan perhettä, jossa on vähintään yksi alaikäinen vain toisen puolison lapsi. Vuonna 2013 tällaisia lapsia oli 76 000 ja vuonna 2014 heidän osuutensa kaikista lapsista oli 10.3 prosenttia. Luku on pysynyt 10 prosentin tienoilla jo kymmenen vuotta. Vaikka uusperheissä yleisimmin asuukin vakituisesti äidin lapsia, voi uusperheen arkeen kuulua myös isän vakituisesti toisaalla asuvia lapsia. Tilaston mukaan lapsi lasketaan kuuluvaksi vain yhteen kotitalouteen, vaikka hän tosi asiallisesti asuisikin kahdessa. Se, mikä virallisen osoitteen perusteella lasketaan kahden aikuisen avoliitoksi, voikin todellisuudessa olla esimerkiksi kuuden hengen perhe. Perheen neljä lasta ovat kirjoilla toisten vanhempiensa luona, mutta asuvat puolet vuodesta toisessa kodissaan. Eronneiden vanhempien näkökulmasta kahden kodin malli ja vuoroviikko asuminen on ymmärrettävää, kun he uskovat näin säilyttävänsä hyvän ja tasapuolisen suhteen lapseensa. Lapsen näkökulmasta taas vuoroviikkoasuminen vaatii tietyt edellytykset toimiakseen, erityisesti vanhempien toimivan suhteen eron jälkeen, eikä sitä voi lähtökohtaisesti suositella kaikille. Lapsen tulee saada varmuus jatkuvuudesta, siitä, että hän säilyy myös poissa olevan vanhemman mielessä.
Uusperheiden tilanteet herättävät jatkuvasti kiinnostusta ja huolta myös ammattilaisten keskuudessa ja eritoten mediassa. Valitettavan usein uutisointi on negatiivissävytteistä. Tuomitsemisen sijaan voitaisiin nostaa esiin niitä tekijöitä, jotka ovat uusparisuhteen ja -perheen vaikeuksien taustalla, ja lisätä ymmärrystä uusparisuhteesta ja uusperheen vanhemmuudesta. Niissä ihmissuhteissa, missä kukin elämme, elävät samanaikaisesti niin historiamme, nykyhetki kuin tulevaisuus. Kun uusi parisuhde muodostetaan, tulee näkyväksi sellainen puolisoiden oma emotionaalinen kesken eräisyys, joka on muodostunut aikaisemmissa ihmissuhteissa. Jos emotionaaliset prosessit eron vuoksi jäävät kesken eräisiksi, vaikeutuu uusparin ja -perheen muodostuminen. Eron jäädessä välitilaan ahdistus, jota uusparit kokevat ja jota he eivät pysty keskenään jakamaan, jää usein lasten kannettavaksi.
Väitöstutkimukseni tärkein tavoite on kuvata, ymmärtää ja liittää yhteyksiinsä uusparin arjessa kokemia ilmiöitä. Vaikka tutkimuskohteeni ovat uusparit, on mukana myös uusperheen vanhemmuus, koska lapset ja vanhemmuus ovat uusparille olemassa jo suhdetta muodostettaessa. Vaikka heitä ei heti tuotaisikaan kotiin, ovat lapset aina vanhemman mielikuvissa. Motivaationi tähän työhön ja kiinnostukseni tieteellisen tutkimuksen tekemiseen on lähtenyt omasta ammatillisesta näkökulmasta ja pitkästä kliinisestä psykoterapeuttisesta kokemuksesta yksilöiden, parien ja perheiden kanssa.
Tutkin väitöstutkimuksessani työryhmässä kehittämämme teoreettisen uusparisuhteen mallin soveltuvuutta uusparien/ -perheiden tilanteen kuvaamiseen ja uusparien kokemuksia interventiosta, jonka kehitimme mallille. Käytän teoreettista mallia ja interventiota apuvälineinä, kun tutkin kohdennetun ennaltaehkäisevän tuen vaikutusta uusparisuhteisiin, joilla on kohonnut eroriski. Tavoitteeni on tuoda uuspari ja -perhe näkyväksi kokonaisuutena, jotta yhteiskunnassa vallitseva kuva vähitellen tulisi monipuolisemmaksi ja päästäisiin ydinperhelähtöisyydestä eteenpäin näkemään ja kohtaamaan uusparin ja -perheen kokemukset todellisen arjen tasolla. Uudenlainen perhemuoto yllättää. Puolisoiden olisi hyvä valmistautua jo alussa kohtaamaan uudenlainen puolisosuhde ja uudenlainen vanhemmuus, johon ydinperheessä saadut kokemukset eivät riitä. Kun vaihtaa puolisopeiliä, on valmistauduttava kohtaamaan vanhan puoliso identiteetin toimimattomuus ja rakentamaan uusi puolisopeili ja -identiteetti. Se ei ole aina helppoa, kun sen tulee tapahtua samaan aikaan lasten uusperhe identiteetin muotoutumisen kanssa, mutta se on mahdollista ja vaatii aikaa. Uusparit haluavat suhteensa kestävän, ja he haluavat saada perheensä toimimaan. Onnistuakseen tässä he tarvitsevat sekä tietoa että uudenlaisia parisuhdetaitoja ja uudenlaisia vanhemmuustaitoja.
Parisuhteen päättäminen ei päätä vanhemmuutta. Vanhemmuus on sitä, että lapsi nähdään erillisenä yksilönä, joka tarvitsee suhteen omiin juuriinsa. Sisäinen psyykkinen työ opitaan varhaisissa suhteissa, perheessä ja suhteessa vanhempiin. Tätä työtä ihminen tarvitsee koko loppu elämänsä ajan selviytyäkseen sekä oman itsensä kanssa että suhteessa toisiin ihmisiin. Siksi ei ole sama, missä ihmissuhteissa ihminen kasvaa ja miten hän selviytyy ihmissuhteiden muutoksista. Lapsen etu on se, että hän oman kehitysvaiheensa mukaan pystyy säilyttämään omien kiintymyssuhteidensa jatkuvuuden ja että ne ovat ennakoitavissa. Nämä hän tarvitsee, jotta hän voi säilyttää kokemuksen oman itsen jatkuvuudesta. Puolisot jatkavat parisuhteessaan niitä prosesseja, jotka ovat jääneet kesken eräisiksi omassa kasvuhistoriassa. Tämän elin iän pituisen prosessin tavoitteena on tulla omaksi itseksi, ja se voi tapahtua eroamalla suhteesta tai useammasta suhteesta ja solmimalla uusia niin kauan, kunnes ihminen on voinut riittävästi työstää läpi sitä, mitä hän on tarvinnut. Vaihtoehtona voi olla myös toistamispakko, jolloin se, mitä ei ole kyetty ratkaisemaan aikaisemmissa suhteissa, voi siirtyä uuteen suhteeseen, mutta ehkä lievempänä kuin aikaisemmin. Kaikki me yritämme omista lähtökohdistamme selviytyä elämässä parhain päin ja ratkaista sisäisiä ristiriitoja ulkoistamalla niitä niihin läheisiin ihmisiin, joiden kanssa elämme.
Simeonssonin ja Panin (2013) mukaan määriteltynä kehittämämme malli ja interventio ovat kohdennettu ennaltaehkäisyä yksilöille, joiden kohonnut riski on todettu. Preventionäkökulmasta tämän voidaan katsoa olevan ihmisten terveystaitojen lisäämistä ja kansanterveyden edistämistä. Terveystaidot, jotka tulee erottaa terveyskäyttäytymisestä, ovat toiminnallisia valmiuksia, kuten esimerkiksi sosiaaliset taidot, tunnetaidot ja viestintätaidot.
Ongelmien ennaltaehkäisyssä on kyse sekä ihmisten kärsimyksen vähentämisestä että kansantaloudellisesti merkittävästä asiasta. Kun tietotaito lisääntyy, ongelmat eivät pääse moni-mutkaistumaan ja syvenemään, jolloin myöskään toissijaisia ongelmia ei pääse syntymään. Parisuhdeongelmien, kuten muidenkin ihmissuhdeongelmien, korjaava hoito on vaativaa, pitkäjänteistä ja yhteiskunnan resursseja sitovaa työtä. Pidempi psykoterapeuttinen työskentely ei myöskään sovellu kaikille pareille, ja osa pareista ei siihen motivoidu. Monet parit hyötyvät lyhytkestoisista interventioista silloin, kun ne ovat motivoivia ja kun interventiolla on tutkimusnäyttöön perustuvaa pysyväksi koettua vaikuttavuutta.
Kehitimme työryhmässä (Koskinen, Kumpula & Malinen, 2007) Väestöliiton parisuhde-projektissa vuosina 2004–2007 teoriapohjaisen parisuhdeongelmia ennalta ehkäisevän, suomalaisen parisuhteen mallin. Mallin taustateorioina käytimme soveltaen John Gottmanin, Janice Driverin ja Amber Tabaresin (2002) kehittämää terve parisuhdetalo -teoriaa, kanadalaisen Susan Johnsonin kehittämää tunnekeskeistä pariterapiaa ja australialaisen Kim Halfordin ohjelmia parisuhdeongelmien ennaltaehkäisemiseksi. Lisäksi mukana oli sovelluksia psykoterapian kentällä kehitetystä mentalisaatioteoriasta, jota on käytetty myös psykoedukaatiossa, joksi tämäkin malli ja interventio luetaan. Lisäarvona pidimme omia psykoterapiakoulutuksiamme ja monikymmen-vuotista kokemustamme kliinikkoina.
Ensiparisuhteen kehrä -malli (Kuvio 1) koostuu keskiöstä, jossa sijaitsee rakkaus, suhteen voima ja energia. Rakkautta suojaavat sitoutuminen, tahto, toivo, luottamus ja (parisuhde)usko, jotka pitävät parin yhdessä. Keskiön ympärillä on kuusi parisuhteen toimivuuden kannalta keskeistä osa-aluetta, jotka tarvitaan, jotta parisuhde ja perhe toimisivat riittävän hyvin: me ja muut, unelmat, kiintymys, läheisyys ja intiimiys, ristiriidat ja ongelmat, me kaksi. Keltainen väri mallin ympärillä kuvaa auringon kehrää, energiaa, jota syntyy, kun kaikki mallin osa-alueet toimivat riittävän hyvin, silloin parisuhde, vanhemmuussuhde ja koko perhe voivat hyvin.
![Ensiparisuhteen kehrä]()
Ensiparisuhteen kehrä
Kuvio 1. Ensiparisuhteen kehrä -malli (Koskinen, Kumpula & Malinen, 2007).
Kehrämallin käsite on vakiintunut yli kymmenen vuoden käytön aikana, ja sekä parit että ammattilaiset ovat ottaneet sen hyvin vastaan liittäen sen yhdeksi työkaluksi työhönsä. Mallin pohjalta kehitimme kaksipäiväisen toimintamallin, sisäänrakennetun intervention ”Parisuhteen lataamislauantait”, jota kokeilimme kahdesti vuosina 2005 ja 2006 sosiaali- ja terveysministeriön Perhekeskus kumppanina -hankkeessa Espoossa, joka oli Perhekeskus-hankkeen jatkohanke. Yhteensä 132 paria osallistui ohjelmiin. Mallin ja intervention toimivuus tutkittiin psykologian oppiaineessa Joensuussa. Lisäksi, kun kuntatasolla työskenteleviä ammattilaisia koulutettiin ohjelmaan, tutkittiin toimivuus 14 kunnassa. Tutkimukseen osallistui 143 kuntatason ohjelmiin osallistunutta paria. Tulokset osoittivat, että sekä malli että interventio toimivat hyvin. Positiivisimmat muutokset voitiin nähdä niiden parien kohdalla, joilla oli jo lähtötilanteessa eniten vakavia ongelmia suhteessa. Seurantatutkimuksessa positiiviset muutokset olivat suhteen paraneminen, kasvanut onnellisuuden tunne ja eroaikomusten väheneminen (naisilla) sekä seksuaalisen tyytyväisyyden lisääntyminen (miehillä). (Perho, Kärkkäinen, Nurminen & Korhonen, 2010.) Toimintamallia on juurrutettu kuntatasolle vuodesta 2008 lähtien pysyvän valtakunnallisen ohjaajakoulutuksen avulla. Koulutettuja ohjaajia on jo 128.
Seuraavaksi kehitimme työryhmässä (Malinen, Larkela & Kumpula, 2012) vanhan mallin pohjalta uuden Uusparisuhteen kehrä -mallin (Kuvio 2). Uuteen malliin lisäsimme vanhan mallin ympärille kuusi osa-aluetta, joiden katsoimme liittyvän hyvin toimivaan uusparisuhteeseen ja joista oli jo olemassa tutkimustietoa: rakastunut pari uusperheessä ja sen tila, uusperheen ja -parin kehitysvaiheet, uusparin muotoutuminen ja ulkopuolisuuden tunne, elämänarvot ja suhde ex-elämään, vanhemmuuden hoitaminen yhdessä, uusperheen tulevaisuus. Myös tässä mallissa keltainen kehrä kuvaa energiaa, jota syntyy mallin osa-alueiden toimiessa riittävän hyvin.
![Uusparisuhteen kehrä]()
Uusparisuhteen kehrä
Kuvio 2. Uusparisuhteen kehrä -malli (Malinen, Larkela & Kumpula, 2012).
Kehitimme jälleen mallin mukaisen intervention, ”Uusparisuhteen lataamislauantait”, jonka toimivuutta kokeilimme kolmesti. Väitöstutkimuksessani tutkin 65:n ohjelmaan osallistuneen uusparin molempien puolisoiden kokemusten avulla sekä mallin soveltumista uusparien ja -perheiden ongelmien ennaltaehkäisyyn että intervention toimivuutta lähtötilanteessa, ohjelman lopuksi ja 8–9 kuukauden seurannassa.
Kaksipäiväisen ohjelman ensimmäisen päivän aikana rakennettiin toimivan uusparisuhteen positiivista pohjaa antamalla tietoa uusparisuhteesta luentojen, vuorovaikutusdemonstraatioiden ja parin keskinäisten harjoitusten avulla. Positiivisen pohjan vahvistaminen mahdollisti toisena päivänä paneutumisen ristiriitojen käsittelemiseen ja vaikeiden tunteiden ja tilanteiden kanssa toimeen tulemiseen. Tavoite oli parin keskinäisen mentalisaation, tunnesäätelyn ja negatiivisten tunteiden säätelyn lisääminen vuorovaikutuksessa. Lisääntyneen mentalisaation ja ristiriitojen ratkaisun positiivisten muutosten ajateltiin heijastuvan myös muille osa-alueille, joiden riittävän hyvä toiminta on välttämätöntä uusparisuhteen hyvinvoinnille, ja lisäksi myös perheen lapset hyötyvät siitä.
Tuloksen mukaan malli soveltui hyvin uusparien/ -perheiden tilanteen kuvaamiseen ja intervention pohjaksi. Empiirisen mallinnoksen tuloksena muodostui kymmenen ulottuvuutta: rakentava riitely, uusparisuhteen vakavat ongelmat, tuhoisa riitely, kiintymys ja ystävyys, seksuaalisuuden tyydyttävyys, vanhemmuuden ongelmat, uuspari/ -perhe ulkopuolisena, me-henki/tiimihenki, toimiva uusparisuhde ja ex-elämän (kielteinen) vaikutus.
Tulokset osoittivat myös, että kaikki kymmenen parisuhteen hyvinvointia kuvaavaa ulottuvuutta olivat yhteydessä koettuun onnellisuuteen. Puolisoiden kokemukset suhteensa hyvinvoinnista olivat vahvasti positiivisesti yhteydessä toisiinsa: mitä parempi oli naisen tai miehen kokemus parisuhteen hyvinvoinnista, sitä parempi oli puolison kokemus suhteen hyvinvoinnista. Puolisoiden kokemukset hyvinvoinnista olivat positiivisesti yhteydessä myös puolisoiden samanmielisyyteen. Mitä yksimielisempiä puolisoiden kokemukset parisuhteen ulottuvuuksista olivat, sitä parempia olivat sekä naisten että miesten kokemukset hyvinvoinnista.
Suurin positiivinen muutos tapahtui, kun sekä naiset että miehet kokivat vanhemmuuden ongelmien vähentyneen tilastollisesti merkitsevästi (suuri efektikoko). Molemmat kokivat seuranta-mittauksessa, että heillä oli vähemmän vanhemmuuteen liittyviä ongelmia kuin lähtötilanteessa. Tulos on merkittävä, koska keskeisintä uusperheen toimivuuden ja pysyvyyden kannalta on vanhemmuuden toimivuus.
Tuloksen mukaan sekä naiset että miehet kokivat uusparisuhteen toimivuuden parantuneen mittauskerrasta toiseen merkitsevästi (pieni efektikoko). Naiset kokivat, että heidän rakentava riitelynsä oli parantunut loppumittauksesta seurantamittaukseen. Miehet puolestaan kokivat naisia enemmän ulkopuolisuutta uusparina ja -perheenä ympäristössään ja että ex-elämä vaikutti kielteisesti uuteen suhteeseen ja perheeseen. Miehillä nämä kokemukset pysyivät korkeammalla tasolla kuin naisilla kaikilla mittauskerroilla. Naiset kokivat, että rakentava riitely ja se, että he puolisoina olivat yksimielisiä siitä, että heillä on toimiva parisuhde, jossa on me-henkeä, oli yhteydessä heidän kokemaansa onnellisuuteen.
Tutkimustulokset osoittivat, että uusparit, joilla on tunnistettu kohonnut eroriski, selkeästi hyötyvät lyhyestä kahden päivän mittaisesta kohdennetusta psykoedukatiivisesta ennaltaehkäisevästä tuesta, joka kohdistettiin suoraan parisuhteeseen, ja mahdollisesti myös toissijaisten ongelmien syntyminen ehkäistyi. Kansainväliset tutkimustulokset vahvistavat, että vanhempien välisen suhteen laatu vaikuttaa koko perheeseen, jolloin tehokkainta ennaltaehkäisyä saadaan kohdistamalla interventiot suoraan parisuhteen. Kun puolisoiden keskinäinen negatiivisten tunteiden säätely konflikteissa eli mentalisaatiokyky toimii paremmin, vähenee parisuhteen kuorma ja voimia jää enemmän vanhemmuuden hoitamiseen.
Leskinen ja Salminen (2015) kirjoittavat artikkelissaan, että tukemiseen tarvittavilta menetelmiltä tulee vaatia vakuuttavaa tutkimusnäyttöä ja että vaikuttavuuden suuruudelle on asetettu omat vaatimukset. Tutkimusnäytön vaatimus kattaa nykyään kaikki palvelu alat, ja kuntien tulisi kohdentaa resurssit tehokkaammin (Leskinen & Salminen, 2015).
Sekä eroja että eron jälkeisiä liittoja tulee aina olemaan, ja uusia perheitä tullaan aina perusta-maan. Ero on sekä sisäinen että ulkoinen psyykkinen prosessi, jonka menetysten päälle uuspari ja uusperhe rakentuvat. Uusi suhde ja uusi perhe ovat uusia mahdollisuuksia ja edellyttävät niihin valmistautumista ja vanhojen haavojen käsittelyä. Sillä, kuinka pari kykenee ratkaisemaan suhteensa ja vanhemmuuden uusperheessä, on merkitystä lapsille ja heidän tulevalle elämälleen. Lapset ovat jo ehkä olleet keskellä eroriitoja ja joutuvat lisäksi osallisiksi mahdollisiin uusperheriitoihin.
Jari Ehrnrooth (Helsingin Sanomat, 10.1.2015) päätyy osuvasti teemaan liittyen luomaan 11. käskyn: kunnioita ja rakasta lapsiasi niin, että kauan eläisit heissä kuolemasi jälkeen ja että he voisivat kehittyä paremmiksi ihmisiksi kuin sinun on koskaan suotu tulla. Olemme täällä kehittymässä paremmiksi ihmisiksi. Tähän lisäisin vielä, että lapsista tulee pitää huolta ja heitä tulee rakastaa omana aikanaan. Kaikki lapset ansaitsevat ja tarvitsevat paitsi rakkautta, kunnioitusta ja huolenpitoa myös tulla arvostetuiksi sellaisina kuin ovat, elävät he sitten missä perhemuodossa tahansa.
Lähteet:
Gottman, J. M., Driver, J. & Tabares, A. (2002). Building the sound marital house: An empirically derived couple therapy. Teoksessa A. S. Gurman & N. S. Jacobson (toim.), Clinical handbook of couple therapy, section D, psychoeducational and preventive approaches (3. painos, s. 373–399). New York: Guilford Press.
Koskinen, A., Kumpula, S. & Malinen, V. (2007). Ensiparisuhteen kehrä. Teoksessa M. Piili (toim.), Parisuhdeongelmia ehkäisevä ohjelma. Ohjaajan käsikirja. Väestöliiton parisuhdeprojekti. Helsinki: Väestöliitto.
Leskinen, M. & Salminen, J. (2015). Ennaltaehkäisevä tuki: suuntaviivoja tutkimusperustaisuudelle. NMI Bulletin, 3/2015.
Malinen, V., Larkela, P. & Kumpula, S. (2012). Uusparien Tahdolla ja taidolla -ohjaajan käsikirja. Luonnos. Helsinki: Väestöliitto.
Perho, H., Kärkkäinen, H., Nurminen, H. & Korhonen, M. (2010). Lyhyet Gottman-pohjaiset interventiot parisuhteen muokkaajina: 8–9 kuukauden seurannat. Väestöliitto: Parisuhdekeskus.
Simeonsson, R. J. & Pan, Y. (2013). Prevention: A public health framework. Teoksessa V. Buysse & E. Peisner Feinberg (toim.), Handbook of response to intervention in early childhood (s. 27–39). Baltimore, MD: Brookes.
Vuokko Malisen psykologian väitöskirja ”Uuspari. Uusperheen parisuhde ja koulutuksellisen intervention mahdollisuudet sen tukemiseen” tarkastettiin Itä-Suomen yliopistossa 28.8.2015. Vastaväittäjänä toimi professori Anna Rönkä (Jyväskylän yliopisto) ja kustoksena professori Hannu Räty (Itä-Suomen yliopisto).
